sunnuntai, 26 tammikuu 2020 10:48

Uusi vuosi uusin suunnitelmin

Tiedote 1 / 2020
 
Yhdistyksen syyskokous pidettiin 16.11.2019 Tampereella yhdistyksen toimistolla. Syyskokouksessa päätettiin jäsenmaksun suuruudesta, hyväksyttiin vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin vuodelle 2020 hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat.
 
Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Johan Brandt. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin toimikauttaan jatkavien Jounin, Joonan ja Millan lisäksi  Riku, Leena ja Heidi. Varajäseniksi valittiin Elena, Laura ja Kia. Vuoden 2020 puolella pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan uusi hallitus valitsi yhdistyksen varapuheenjohtajaksi Leena Lampelan ja sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi Riku Karppisen.
 
Vuoden 2020 jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan eli perusjäsenmaksu on 15 euroa. Työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden jäsenmaksu on 10 euroa. Myös kannatusjäsenmaksut (henkilöt 50 euroa, yhteisöt 100 euroa) pidettiin ennallaan. Vuoden 2020 aikana yhdistys ottaa käyttöön Setan jäsenjärjestöjen yhteisen verkossa toimivan jäsenrekisterin, mikä mahdollistaa mm. omien jäsentietojen ylläpidon ja mobiilijäsenkortin. Yhdistyksen jäsenille lähetetään vuoden 2020 jäsenmaksulasku vasta uuteen jäsenrekisteriin siirtymisen jälkeen. Jäsenkortti lähetetään, kun lasku on maksettu.
 
Syyskokouksen hyväksymän vuoden 2020 toimintasuunnitelman mukaan toiminnassa keskitytään yhdistyksen kolmivuotisen Taakasta voimavaraksi –hankkeen myötä syntyneen toiminnan jatkuvuuden varmistamiseen. Hanke on saamassa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) joulukuussa julkaiseman avustusehdotuksen mukaan odotetusti jatkorahoituksen vuodelle 2020.
 
Yhdistys ylläpitää verkkosivuillaan tapahtumakalenteria , jossa pyritään tiedottamaan kattavasti hengellisen sateenkaariyhteisön tapahtumista ja muista aihepiiriin liittyvistä tapahtumista eri puolilla maata. Kalenteriin lisätään tapahtumia sitä mukaa kuin ne tulevat kalenterin ylläpitäjien tietoon. Jos kalenterista puuttuu joku tapahtuma joka haluttaisiin sinne lisätä, tapahtuman voi ehdottaa lisättäväksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .
 

Muita tiedotuksia:
 
Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappien ammattijärjestö eli Suomen kirkon pappisliitto on valinnut vuoden papiksi 2019 Kallion seurakuntapastori Jaana Partin. Valinnan perusteluissa todetaan, että Jaana aloitti 20 vuotta sitten uraauurtavan yhteisöllisen toiminnan sateenkaariväen keskuudessa Kallion seurakunnassa. Tällä valinnalla Pappisliitto haluaa nostaa esiin papin, joka elää seurakuntalaistensa parissa, heitä kuunnellen ja puolustaen.
 
Syksyllä 2019 on ilmestynyt kirja " Totuus teki vapaaksi " (281 s., toim. Raija Kurki), joka kertoo Malkus-toiminnan alkuvaiheen aktiivin, Ritva Kurjen, elämästä mm. hänen omien päiväkirjojensa ja hänen läheistensä kertomusten pohjalta. Kirjan tuotto lahjoitetaan Sateenkaariyhdistys Malkukselle.
 
European Forum of LGBT Christian Groups -tapaaminen pidetään 20. - 24.5.2020 Budapestissa. Lisätietoja aiheesta löytyy  European Forumin verkkosivuilta . Kuten aiemminkin, tapahtumaan voivat osallistua ryhmien edustajien lisäksi myös yksityishenkilöt.
 
Syksyn perinteinen Malkus-leiri pidetään 11. - 13.9.2020 edellisten vuosien tapaan Rantalahden leirikeskuksessa Janakkalassa. Lisätietoja leiristä julkaistaan viimeistään kesäkuussa 2020.