torstai, 29 tammikuu 2026 08:31

Hengellisen sateenkaariväen toiminta Suomessa 50 vuotta 29.1.2026

Tiedote 1 / 2026

 

Vuosi 2026 on Suomessa hengellisen ja uskonnollistaustaisen sateenkaariväen hyvinvointia edistävän toiminnan 50-vuotisjuhlavuosi. 29.1.1976 aloitti toimintansa vastaperustetun Seta ry:n yhteydessä "Homoseksuaalien kristillinen piiri" -niminen ryhmä Helsingin Vanhankirkon seurakunnan poikatyönohjaajan virasta homoseksuaalisuuden vuoksi erotetun Seppo Kivistön vetämänä. Ryhmä kokoontui reilun vuoden ajan, kunnes Seppo muutti ulkomaille. Tauon jälkeen ryhmä alkoi jälleen kokoontua 28.11.1980 alkaen diakoni Ritva Kurjen ja hänen puolisonsa Lisa Bylandin vetämänä ja sai tuolloin nimen ”Malkus”, joka tuli Raamatusta (Joh. 18:10). Nimi symboloi sitä, miten Jeesus kielsi tekemästä Malkus-nimiselle ylimmäisen papin palvelijalle väkivaltaa ja paransi ennalleen Malkuksen korvan (Luuk. 22:51), jonka kirkkoa symboloiva opetuslapsi Pietari oli sivaltanut miekalla pois. Setan aluejärjestöissä toimineet Malkus-ryhmä ja sen sisarryhmät mm. Turussa ja Tampereella olivat ainoa säännöllinen julkisesti tiedotettu hengelliselle sateenkaariväelle suunnattu toimintamuoto 1990-luvun puoliväliin asti. 1995 ryhmien yhteistyönä pidettiin ensimmäinen ”Setan kristillinen leiri” Vaajakoskella Jyväskylän maalaiskunnassa. Siitä alkaen kristillis-elämänkatsomuksellisia leirejä on järjestetty lähes joka vuosi eri puolilla Suomea, myöhemmin nimellä ”Malkus-leiri”.

Ensimmäinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattu jumalanpalvelus oli järjestetty 13.2.1983 Helsingin tuomiokirkon kryptassa ja toisinaan Setan vuotuisten ”Vapautuspäivien” ohjelmassa oli ollut myös jumalanpalvelus, mutta säännöllinen hartaustoiminta alkoi vasta 10.10.1997 Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton iltahartauksien eli vesperien myötä. Kun helsinkiläinen Kallion seurakunta aloitti sateenkaarityön vuonna 1999, vesperit siirtyivät Kallion seurakunnan toiminnaksi. Ensimmäinen seurakunnan sateenkaarihartaus pidettiin 24.4.1999 ja siitä alkaen sateenkaaritoiminta on ollut Kallion seurakunnassa säännöllistä, vuodesta 2004 alkaen ehtoollisoikeudella nimellä ”sateenkaarimessu”. Suomen evankelisluterilaisen kirkon piiristä nousi vuonna 2000 Liisa Tuovisen johdolla julkisuuteen Yhteys-liike , joka oli amerikkalaisen esikuvansa mukaisesti ”cis-heterojen” solidaarisuus- ja tukijärjestö kirkolliselle sateenkaariväelle ja etenkin seurakuntien työntekijöinä toimiville seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville, joiden oma Arcus-verkosto toimi Yhteys-liikkeen suojissa. Liike laajeni pian kattamaan myös muita kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä, etenkin Suomen ortodoksista kirkkoa, ja sen toiminnassa alkoi olla näkyvästi mukana myös sateenkaari-ihmisiä. Kirkollisen sateenkaaritoiminnan alkamisen myötä Setan piirissä olevan ryhmätoiminnan merkitys muuttui vähemmän hengelliseksi ja enemmän sosiaaliseksi.

50 vuodessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema Suomessa on muuttunut skandaalinkäryisestä tabu-aiheesta ja todellisten sateenkaari-ihmisten elämän lähes täydellisestä näkymättömyydestä melko arkipäiväiseksi osaksi yhteiskuntaa. Tämä koskee myös hengellisiä ja uskonnollistaustaisia sateenkaari-ihmisiä, joskin näillä tie on ollut vielä muuta sateenkaariväkeäkin kivikkoisempi ja valitettavasti monen kohdalla on sitä edelleen. Vuonna 2014 Setan jäsenjärjestöksi perustettu valtakunnallinen Sateenkaariyhdistys Malkus on edistänyt kohderyhmänsä hyvinvointia mm. valtionrahoitteisten STEA-hankkeiden kautta ja kokoamalla ”yhden luukun periaatteella” samaan kalenteriin kymmenien eri toimijoiden järjestämiä etenkin hengelliselle sateenkaariväelle suunnattuja tapahtumia, joita on nykyään ympäri Suomea ja jotka ovat huomattavan monilukuisia ja moninaisia. Toimintaa järjestävien tahojen tietoja on koottu myös yhdistyksen verkkosivujen linkkikirjastoon . Yhdistys itsessään on tunnustukseton, vaikka sen kalenterissa on tunnustuksellisia tapahtumia ja monet sen aktiivit järjestävät tahoillaan tunnustuksellista toimintaa. Yhdistys pyrkii edistämään yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta ja päätöksentekoa asiallisen tieteellisen tiedon pohjalta sekä kohderyhmäänsä kuuluvien yksilöiden hyvinvointia myös erilaisten hengellisten yhteisöjen sisällä, mutta se ei ota kantaa yksittäisten yhteisöjen opillisiin kysymyksiin, kuten pappeuskäsitykseen tai avioliiton siunaamiseen.

 

Sateenkaariyhdistys Malkuksen vuoden 2026 hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi Milla Heinonen ja taloudenhoitajaksi Mikko Nygrén. Yhdistyksen sihteeri valitaan myöhemmin. Sihteerin tehtäviä hoitaa toistaiseksi yhdistyksen puheenjohtaja Riku Karppinen. Yhdistys etsii vapaaehtoisia eri tehtäviin.

Yhdistyksen syksyllä 2025 päättyneen Voimavaraksi-hankkeen tuottama materiaali on edelleen käytettävissä yhdistyksen sivuilla ja vapaasti käytettävissä oleva turvallisen toiminnan malliohjeistus löytyy turvallisempi.fi –verkkosivustolta. Alkusyksystä 2026 käynnistyy uusi hanke, johon yhdistys saa vuosille 2026-2027 avustusta Pohjoismaiselta kulttuuripisteeltä sen ”Norden 0–30” –tukiohjelman puitteissa. Hankkeen tavoitteena on järjestää hengellisille ja uskonnollistaustaisille sateenkaareville nuorille aikuisille leiri vuoden 2027 keväällä sekä perustaa siihen liittyvä uusi Discord-verkkoyhteisö.

Syksyn perinteinen Malkus-leiri pidetään jälleen Janakkalassa Rantalahden leirikeskuksessa 23.-25.10.2026. Ilmoittautuminen leirille alkaa kesäkuussa. Lisätietoa sekä tämän syksyn leiristä että tulevista leireistä voi kysyä osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .

Yhdistys ylläpitää verkkosivuillaan tapahtumakalenteria , jossa pyritään tiedottamaan kattavasti eri tahojen järjestämistä hengellisen sateenkaariyhteisön tapahtumista ja muista aihepiiriin liittyvistä tapahtumista eri puolilla maata. Mukana on runsaasti myös verkossa tapahtuvaa toimintaa, johon on mahdollista osallistua asuinpaikasta riippumatta. Kalenteriin lisätään tapahtumia sitä mukaa kuin ne tulevat kalenterin ylläpitäjien tietoon. Kalenteriin merkittyjen tapahtumien tiedot voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla, joten ne kannattaa tarkistaa ennen tapahtumaan osallistumista mahdollisuuksien mukaan suoraan tapahtumanjärjestäjältä (esim. kalenteritapahtumassa olevan linkin kautta). Jos kalenterista puuttuu joku tapahtuma joka haluttaisiin sinne lisätä, tapahtuman voi ehdottaa lisättäväksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .

Sateenkaariyhdistys Malkuksen osoitteita verkossa: