Tiedote 4 / 2023
Sateenkaariyhdistys Malkuksen syyskokous pidetään 2.12.2023 klo 15.00 Tampereella yhdistyksen toimistolla osoitteessa Näsilinnankatu 48 E (Maa- ja metsätalo). Kokouksessa valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja osa hallituksen jäsenistä vuosille 2024-2025 sekä hallituksen varajäsenet ja tilintarkastajat vuodelle 2024. Lisäksi kokouksessa hyväksytään vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Myös etäosallistuminen kokoukseen Zoom-etäyhteysohjelmalla on mahdollista . Yhdistyksen jäsenille lähetetään erikseen kokouskutsu sekä linkki ja salasana Zoom-kokoukseen liittymistä varten.
Hengellisten ja hengellisissä yhteisöissä elävien sateenkaari-ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävään STEA-rahoitteiseen vuonna 2022 alkaneeseen Voimavaraksi-hankkeeseen haetaan kokoaikaiseen työsuhteeseen hankekoordinaattoria. Työn kesto on ainakin vuoden ja todennäköisesti pidempäänkin. Työpaikan hakuaika päättyy 26.11.2023. Työpaikan sijainti on yhdistyksen toimisto Tampereella, mutta koska suurin osa hankkeen toiminnasta tapahtuu verkossa, työtä voi tehdä valtaosin etänä. Lisäksi työhön tässä valtakunnallisessa hankkeessa sisältyy jonkin verran matkustamista eri paikkakunnille.
Voimavaraksi-hankkeessa on luotu erityisesti seurakuntia varten turvallisempi.fi –verkkosivusto, jolta löytyy vapaasti käytettävissä oleva turvallisen toiminnan malliohjeistus, jonka saa muokata itselleen sopivaksi. Lisäksi samalla sivustolla uskonyhteisöjen työntekijät voivat sitoutua turvallisemmiksi toimijoiksi. Sivuston periaatteissa on pyritty huomioimaan muidenkin kohderyhmien kuin hankkeen ensisijaisen kohderyhmän näkökulmia. Lisätietoa aiheesta löytyy STT Infon artikkelista .
Voimavaraksi-hanke jatkaa vertais- ja koulutustoiminnan järjestämistä sekä yhteistyötä erilaisten hengellisten ja muiden tahojen kanssa. Koulutuspuolella tarjolla on verkkokurssi sekä suomeksi että ruotsiksi ja hengelliseen sateenkaariväkeen liittyvää tutkimus- ja koulutusmateriaalia , kuin myös erilaisille seurakunnille ja uskonnollisille yhteisöille tilaajan tarpeet huomioivia koulutustilaisuuksia . Vertaistoiminnassa puolestaan on hankkeen verkkosivuston Tapahtumat-sivulta löytyvien lukuisien erityyppisten verkossa tapahtuvien ryhmätapaamisten ohella mahdollisuus keskusteluun Teams-yhteydellä (joko ääni- tai videopuheluna) vertaistukihenkilön kanssa. Hanke myös ylläpitää Discord-alustalla Sateenkaariseurakunta –nimistä verkkoyhteisöä, joka tarjoaa erilaisista hengellisistä suuntauksista tuleville seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville osallistujille anonyymejä vapaamuotoisia keskusteluja ja ohjattuja teemakeskusteluja turvallisessa tilassa. Lisäksi Voimavaraksi-hankkeen työntekijöihin voi kuka tahansa ottaa yhteyttä missä tahansa sateenkaari-identiteettiin ja hengellisyyteen liittyvässä asiassa, joko sähköpostitse tai soittamalla hankkeen puhelinpäivystykseen päivystysaikoina (ks. tiedotteen alaosan yhteystiedot).
Yhdistys ylläpitää verkkosivuillaan tapahtumakalenteria , jossa pyritään tiedottamaan kattavasti eri tahojen järjestämistä hengellisen sateenkaariyhteisön tapahtumista ja muista aihepiiriin liittyvistä tapahtumista eri puolilla maata. Mukana on runsaasti myös verkossa tapahtuvaa toimintaa, johon on mahdollista osallistua asuinpaikasta riippumatta. Kalenteriin lisätään tapahtumia sitä mukaa kuin ne tulevat kalenterin ylläpitäjien tietoon. Kalenteriin merkittyjen tapahtumien tiedot voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla, joten ne kannattaa tarkistaa ennen tapahtumaan osallistumista mahdollisuuksien mukaan suoraan tapahtumanjärjestäjältä (esim. kalenteritapahtumassa olevan linkin kautta). Jos kalenterista puuttuu joku tapahtuma joka haluttaisiin sinne lisätä, tapahtuman voi ehdottaa lisättäväksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .
Sateenkaariyhdistys Malkuksen osoitteita verkossa:
- Verkkosivut: https://malkus.fi
- Facebook: https://www.facebook.com/sateenkaariyhdistysmalkus
- Instagram: https://instagram.com/malkusry
- YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCv4U6eI6pLFpWwahGgfMp5w
- Sähköpostilista: https://malkus.fi/mailman/listinfo/malkus-lista_malkus.fi
Voimavaraksi-hankkeen osoitteita verkossa:
- Verkkosivut: http://www.voimavaraksi.fi
- Facebook: https://www.facebook.com/voimavaraksi
- Instagram: https://www.instagram.com/voimavaraksi
- TikTok: https://www.tiktok.com/@voimavaraksi
Voimavaraksi-hankkeen yhteystiedot:
- Puhelinpäivystysnumero: 045 7835 8220 , päivystysajat ti klo 13-14 (suomeksi, ruotsiksi, englanniksi) ja ke klo 17-18 (suomeksi)
- Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
- Hankepäällikkö Hanna-Leena Autio (050 322 9499 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)
- Hankekoordinaattori Riku Karppinen (050 339 9009 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)