Tiedote 3 / 2023
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 27.5.2023 Tampereella yhdistyksen toimistolla. Myös etäosallistuminen kokoukseen oli mahdollista. Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2022 sekä päätettiin vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2022 tilivelvollisille. Lisäksi kokouksessa valittiin aiemmin varajäsenenä toiminut Leena Vorne hallituksen varsinaiseksi jäseneksi loppuvuodeksi 2023.
Hengellisten ja hengellisissä yhteisöissä elävien sateenkaari-ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävä STEA-rahoitteinen Voimavaraksi-hanke jatkaa vertais- ja koulutustoiminnan järjestämistä sekä yhteistyötä erilaisten hengellisten ja muiden tahojen kanssa. Koulutuspuolella tarjolla on verkkokurssi (myös ruotsiksi) ja hengelliseen sateenkaariväkeen liittyvää tutkimus- ja koulutusmateriaalia sekä erilaisille seurakunnille ja uskonnollisille yhteisöille tilaajan tarpeet huomioivia koulutustilaisuuksia . Vertaistoiminnassa puolestaan on hankkeen verkkosivuston Tapahtumat-sivulta löytyvien lukuisien erityyppisten verkossa tapahtuvien ryhmätapaamisten ohella nyt mahdollisuus keskusteluun Teams-yhteydellä (joko ääni- tai videopuheluna) vertaistukihenkilön kanssa. Lisäksi Voimavaraksi-hankkeen työntekijöihin voi kuka tahansa ottaa yhteyttä missä tahansa sateenkaari-identiteettiin ja hengellisyyteen liittyvässä asiassa, joko sähköpostitse tai soittamalla hankkeen puhelinpäivystykseen päivystysaikoina (ks. tiedotteen alaosan yhteystiedot).
Voimavaraksi-hankkeen ylläpitämänä on elokuussa 2023 auennut Sateenkaariseurakunta –niminen verkkoyhteisö, joka kokoaa yhteen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä erilaisista hengellisistä suuntauksista. Tarkoituksena on mahdollistaa anonyymien osallistujien vapaamuotoisia keskusteluja ja ohjattuja teemakeskusteluja. Yhteisö toimii Discord-alustalla ja sen käyttäjäksi rekisteröitymällä jokainen osallistuja sitoutuu turvallisemman toiminnan periaatteisiin.
Syksyn perinteinen Malkus-leiri pidettiin Hämeenlinnassa 15.- 17.9.2023 Loimalahden leirikeskuksessa . Leirin teemana oli ”Suuntana hyvinvoiva mieli” ja osallistujamäärä 38 henkeä. Seuraavan kerran leiri on tarkoitus järjestää syksyllä 2024. Lisätietoa sekä tämän syksyn leiristä että tulevista leireistä voi kysyä osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .
Yhdistyksen verkkosivuilla olevan linkkikirjaston toimivuutta on kesän 2023 aikana parannettu siten, että on poistettu paljon toimimattomia linkkejä tai korjattu niiden osoite toimivaksi. Yhdistys ylläpitää verkkosivuillaan myös tapahtumakalenteria , jossa pyritään tiedottamaan kattavasti eri tahojen järjestämistä hengellisen sateenkaariyhteisön tapahtumista ja muista aihepiiriin liittyvistä tapahtumista eri puolilla maata. Mukana on runsaasti myös verkossa tapahtuvaa toimintaa, johon on mahdollista osallistua asuinpaikasta riippumatta. Kalenteriin lisätään tapahtumia sitä mukaa kuin ne tulevat kalenterin ylläpitäjien tietoon. Kalenteriin merkittyjen tapahtumien tiedot voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla, joten ne kannattaa tarkistaa ennen tapahtumaan osallistumista mahdollisuuksien mukaan suoraan tapahtumanjärjestäjältä (esim. kalenteritapahtumassa olevan linkin kautta). Jos kalenterista puuttuu joku tapahtuma joka haluttaisiin sinne lisätä, tapahtuman voi ehdottaa lisättäväksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .
Yleiseurooppalaisen European Forum of Lesbian, Gay, Bisexual and Transgender Christian Groups –järjestön vuosikonferenssi on päätetty pitää keväällä 2025 Suomessa. Järjestäjinä toimivat Yhteys-liike ja Metropolitan Community Church (MCC) . Kevään 2023 konferenssissa Alankomaissa päätettiin myös valita toiseksi European Forumin puheenjohtajista (järjestöllä on jaettu puheenjohtajuus) suomalainen MCC:n pastori Tarja Pyykkö.
Sateenkaariyhdistys Malkuksen osoitteita verkossa:
- Verkkosivut: https://malkus.fi
- Facebook: https://www.facebook.com/sateenkaariyhdistysmalkus
- Instagram: https://instagram.com/malkusry
- YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCv4U6eI6pLFpWwahGgfMp5w
- Sähköpostilista: https://malkus.fi/mailman/listinfo/malkus-lista_malkus.fi
Voimavaraksi-hankkeen osoitteita verkossa:
- Verkkosivut: http://www.voimavaraksi.fi
- Facebook: https://www.facebook.com/voimavaraksi
- Instagram: https://www.instagram.com/voimavaraksi
- TikTok: https://www.tiktok.com/@voimavaraksi
Voimavaraksi-hankkeen yhteystiedot:
- Puhelinpäivystysnumero: 045 7835 8220 , päivystysajat ti klo 13-14 (suomeksi, ruotsiksi, englanniksi) ja ke klo 17-18 (suomeksi)
- Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
- Hankepäällikkö Hanna-Leena Autio (050 322 9499 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)
- Hankekoordinaattori Riku Karppinen (050 339 9009 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)