Tiedote 2 / 2022
Sateenkaariyhdistys Malkuksen vuoden 2022 hallituksen järjestäymiskokouksessa yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Heidi Lehtonen, sihteeriksi Hanna Kuparinen ja taloudenhoitajaksi Leena Vorne. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii vuoden 2021 syyskokouksessa tähän tehtävään valittu Saga Lydén.
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt yhdistykselle Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) esityksen mukaisesti avustusta vuosiksi 2022-2024 Voimavaraksi –hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä hengellisten ja hengellisissä yhteisöissä elävien sateenkaari-ihmisten hyvinvointia vertaistuen, vaikuttamistoiminnan ja neuvontatyön keinoin. Hankkeeseen palkataan kaksi työntekijää. Työpaikkojen hakuaika päättyy 11.3.2022. Työpaikan sijainti on yhdistyksen toimisto Tampereella, mutta koska suurin osa hankkeen toiminnasta tapahtuu verkossa, työtä voi tehdä valtaosin etänä. Lisäksi työhön tässä valtakunnallisessa hankkeessa sisältyy jonkin verran matkustamista eri paikkakunnille.
Sateenkaariyhdistys Malkus ylläpitää verkkosivuillaan tapahtumakalenteria, jossa pyritään tiedottamaan kattavasti hengellisen sateenkaariyhteisön tapahtumista ja muista aihepiiriin liittyvistä tapahtumista eri puolilla maata. Mukana on runsaasti myös verkossa tapahtuvaa toimintaa, johon on mahdollista osallistua asuinpaikasta riippumatta. Kalenteriin lisätään tapahtumia sitä mukaa kuin ne tulevat kalenterin ylläpitäjien tietoon. Koronapandemiaan liittyvien poikkeusolojen edelleen jatkuessa osa tavanomaisesta toiminnasta on peruttu tai siirretty myöhempään ajankohtaan. Myös kalenteriin merkittyjen tapahtumien tiedot voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla, joten ne kannattaa tarkistaa ennen tapahtumaan osallistumista mahdollisuuksien mukaan suoraan tapahtumanjärjestäjältä (esim. kalenteritapahtumassa olevan linkin kautta). Jos kalenterista puuttuu joku tapahtuma, joka haluttaisiin sinne lisätä, tapahtuman voi ehdottaa lisättäväksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Sateenkaariyhdistys Malkuksen osoitteita verkossa:
- Web-sivut: https://malkus.fi
- Facebook: https://www.facebook.com/sateenkaariyhdistysmalkus
- Instagram: https://instagram.com/malkusry
- YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCv4U6eI6pLFpWwahGgfMp5w
- Sähköpostilista: https://malkus.fi/mailman/listinfo/malkus-lista_malkus.fi