Sateenkaariyhdistys Malkus ry 

Sateenkaariyhdistys Malkus ry 


|
|
|

Syyskokous linjasi tulevan vuoden toimintaa

Yhdistyksen tiedote 6/2016

Yhdistyksen syyskokous pidettiin 19.11.2016 Tampereella Pirkanmaan Setan toimistolla ja ennen sitä avoin hallituksen kokous samassa paikassa. Syyskokouksessa hyväksyttiin vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvio, päätettiin jäsenmaksun suuruudesta sekä valittiin puheenjohtaja, hallitus ja toiminnantarkastajat. 

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Riku Karppinen. Muut hallituksen jäsenet ovat Johan B., Johan S., Johanna, Joona, Jouni, Leena, Mikko, Milla ja Noora. Uuden hallituksen ryhmäkuva on nähtävillä  yhdistyksen Facebook-sivulla .

Vuoden 2017 jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan eli perusjäsenmaksu on 15 euroa. Työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden jäsenmaksu on 10 euroa. Myös kannatusjäsenmaksut (henkilöt 50 euroa, yhteisöt 100 euroa) pidettiin ennallaan.

Vuoden 2017 toimintasuunnitelma tulee joulukuun aikana nähtäville yhdistyksen verkkosivuille. Alla muutama maininta tulevan vuoden tavoitteista:

  • Toiminnasta aiotaan tehdä suunnitellumpaa ja järjestelmällisempää, mihin liittyen yhdistykselle laaditaan strategia vuosiksi 2018 - 2022.
  • Yhdistyksen jäsenmäärä on ollut tasaisessa kasvussa, minkä trendin toivotaan jatkuvan. Jäsenmäärää pyritään kasvattamaan myös aktiivisilla toimenpiteillä.
  • Yhdistyksen verkkosivut uudistetaan.
  • Syksyn Malkus-leiri järjestetään 8. – 10.9.2017 aiempien vuosien tapaan Rantalahden leirikeskuksessa Janakkalassa. Leiristä pyritään tiedottamaan aiempaa tarkemmin jo valmisteluvaiheessa.
  • Eri puolilla Suomea toimivien Malkus-ryhmien tukemiseen panostetaan aiempaa enemmän, mm. järjestämällä ryhmien vastuuhenkilöiden tapaaminen.
  •  

     

  • image

  • 1